Ensimmäinen vuosi mittatilausompelijan opintoja on loppusuoralla, sillä maaliskuun lopussa alkaa viimeinen jakso. Sen jälkeen on vielä yksi vuosi jäljellä enää. Opinnot on tuntuneet todella omilta, ja erityisesti kaavoitus on innostanut ja haastanut. Lisäksi nautin ihan vaan käsillä tekemisestä ylipäätään. Minulla on ollut koulussa hyvä opettaja, joka on tunnistanut juuri minun vahvuuteni ja kehittymisen kohteeni, ja antaa haastetta sen mukaan. Ja nyt tällä hetkellä vielä meneillään olevalla työssäoppimisjaksolla olen päässyt todella hyvään oppiin. Olen päässyt tekemään vaikka ja mitä, ja ohjaajani on jakanut omaa tietotaitoaan todella avoimesti. En olisi voinut parempaa paikkaa ja ohjaajaa edes toivoa 🙂
Lisäksi perustin äskettäin oman toiminimen, jolla aion tehdä töitä opintojen ohessa ja kesällä. Minulla on pitkään jo hautunut päässä ajatus perustaa oma yritys ja tehdä töitä sen kautta, itselle. Nyt kun tuli sopiva sauma ja näyttää, että töitä olisi, ei mahdollisuutta voi jättää käyttämättä! Nyt vuoden mittaan on moni asia loksahtanut paikoilleen, ja mahdollisuuksia on tullut vastaan melkein itsestään.
Täytyy silti sanoa, että alanvaihto on vaatinut käymään läpi pienen identiteettikriisin. Olen jankannut mielessäni ja ihmetellyt itseäni: minulla olisi ollut vakityö ja ihan hyvät tulot. Työni oli ihan mukavaa. Hyvä työporukka, ihan hyvä firma. Olin hyvä työssäni, ja jopa innostuin siitä välillä. Vähä vähältä työstä saamani merkitys kuitenkin pieneni ja sitä tuli enää lähinnä palkasta ja hyvistä työkavereista.
Mutta pakko työstä on saada jotain enemmän. Ajatus työuralla etenemisestä, mutta myös paikalleen jämähtämisestä ahdisti. Mutta kuka sanoo, että mun pitää tehdä just tätä? Kuka sanoo, että pitää tyytyä hyvään palkkaan ja vakityöhön, kun sellaisen on kerran saavuttanut? Jos aina valitsee sen, mitä ‘kannattaa’ tehdä, niin äkkiä on loppuelämänsä kivasti puristanut turvalliseen, paksuseinäiseen ja harmaaseen kuplaan. Unohtuu kokonaan se mitä itse haluaa.
Minä päätin lähteä tuotannonsuunnittelun hommista käsityöalalle ja vaihtaa ansiotyön yrittämiseen. Olen edelleen järkevä, huolellinen ja suunnitelmallinen Venla, mutta lisäksi saan olla luova Venla. Saan kaavoittaa ja tehdä käsin, ja nähdä lopputuotteen asiakkaan päällä. Saan kokeilla ja purkaa. Saan toteuttaa arvojani, ja korjata vanhoja ja rakastettuja vaatteita ja antaa niille vielä vuosia. Saan tehdä asiakkaan mitoille juuri sopivia lempivaatteita riittävillä saumanvaroilla, että ne elää mukana elämän muutoksissa vielä pitkään. Saan nostaa vaatteen arvostusta tässä bulkkivaatteiden ja pikamuodin ajassa.
Okei, aika paasaamiseksi meni, mutta arvojen toteutuminen on hirveän tärkeää! Se tuo sitä intohimoa ja innostusta omaa työtä ja alaa kohtaan. Haluan oikeasti innostua työstäni aina uudestaan.
Yhtään ei haittaa, että opiskelin koneinsinööriksi lukion jälkeen ja tein alan töitä kolme vuotta. Olen saanut tosi paljon oppia ja hyötyä niistä ja olen tänä päivänä juuri osaamiseni ja kokemukseni näköinen. Mitään ei ole mennyt hukkaan. Tuntuu myös aika hyvältä opiskella 25-vuotiaana uutta alaa. Tässä vaiheessa alan jo tuntemaan itseäni, ja tietämään mitä haluan.
Päätin rohkaistua avautumaan tästä aiheesta vähän enemmän, sillä uskon että joku muukin kuin minä pohtii näitä juttuja 🙂 Uudelleen opiskelu vaatii usein säästöjä ja onhan se vähän hyppäys tutusta ja turvallisesta tuntemattomaan. Sitä kannattaa pohtia huolella ja toki suunnitellakin, mutta lopulta tehdä vaan just niin kun itestä tuntuu, sillä ei sitä päätöstä kukaan muukaan sun puolesta tee!
Kuvissa erään harjoittelupaikkani asiakkaan upea laskoshame, jonka tein kaavoituksesta lähtien. Ihana ja näyttävä kangas!
